virtaamo konsultointi

PALVELUT

 
 
 
rinnakkain.jpg

Dialogi mahdollistaa kasvun

Konflikti mahdollistaa oppimisen, kun puhumattomuus muuttuu avoimeksi dialogiksi. Työyhteisösovittelu on työnantajalle toimiva ja tehokas työväline, jolla työnantaja toteuttaa työsuojelullista vastuutaan mutta myös voi myös muutoin huolehtia työyhteisön mahdollisimman hyvästä toimivuudesta. Työyhteisösovittelu on konfliktinratkaisumenetelmä, jossa sovittelija auttaa konfliktin osapuolia löytämään heitä tyydyttävän ratkaisun.

Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä työnohjaajan avustuksella. Se on oppimista ja ymmärtämistä yhdessä. Prosessi lisää mahdollisuuksia havaita uusia näkökulmia, luoda vaihtoehtoisia toimintatapoja ja arvioida toimintaa. Työnohjauksessa on tilaa ja aikaa ajatella, puhua ja tulla kuulluksi tasavertaisessa dialogissa. Asiakkaan tarve ja tavoite määrittelevät ohjauksen muodon ja keston. Työnohjaaja tekee ehdotuksia ja sopeuttaa ohjaustapaa yhteistyössä asiakkaan kanssa siten, että työnohjaus parhaalla mahdollisella tavalla palvelee yhdessä asetettua tavoitetta. 


Poached Eggs with Skillet Toast
 

Työnohjaus ryhmälle

Työnohjauksella voidaan tukea ja kehittää johtoryhmän, työyhteisön tai ryhmän yhteistyötä. Sillä voidaan kirkastaa tavoitteita ja tukea niiden saavuttamista. Työnohjaus voi auttaa avaamaan uusia näköaloja ja haastaa totuttuja kaavoja. Se voi lisätä osallistujien keskinäistä luottamusta sekä luoda uudenlaisia puhumisen konteksteja ja tapoja työyhteisöön. Usein se lisää osallistujien kykyä kuunnella toisiaan ja reflektoida itseään työyhteisön jäsenenä.

Erilaisissa organisaation muutostilanteissa työnohjaaja voi tukea työyhteisöä ja sen jäseniä uusien olosuhteiden tutkimisessa, niihin sopeutumisessa ja toiminnan tuloksellisessa kehittämisessä. 

Työnohjaus on tavoitteellista toimintaa. Tavoitteet asetetaan prosessin alussa yhdessä ohjattavan ryhmän ja tilaajan kanssa, ja niitä voidaan tarkistaa prosessin kuluessa. Työnohjaaja varmistaa prosessin eri vaiheissa ohjattavilta, että työnohjauksessa toimitaan, puhutaan ja ollaan tavalla, joka vie kohti yhdessä asetettua maalia. 


Yksilötyönohjaus 

Yksilötyönohjauksessa on mahdollista syventyä monipuolisesti ohjattavan yksilöllisiin ammatillisiin kysymyksiin ja ammatilliseen kehittymiseen.

Työnohjaus sopii henkilölle, joka on kiinnostunut itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan johtajana, esimiehenä tai asiantuntijana. Hän näkee arvon siinä, että pysähtyy reflektoimaan kulloistakin ohjaustilanteeseen tuomaansa asiaa ja tulee kuulluksi. Hänessä on todennäköisesti uteliaisuutta sitä kohtaan, millä tavalla hän tällä hetkellä on, ajattelee ja toimii työelämässään ja millä kaikilla muilla tavoilla voisi olla, ajatella ja toimia. 

Työnohjaus on tavoitteellista toimintaa. Prosessin tavoitteet asetetaan yhdessä ohjattavan kanssa, ja niiden saavuttamista ja mahdollista muuttumista tai täsmentymistä arvioidaan yhdessä työnohjausprosessin aikana. Tavoitteiden asettamiseen voi ohjausprosessin alussa ja aikana osallistua myös ohjattavan esimies tai muu tilaajan edustaja, mikäli niin sovitaan ja tämä tehdään avoimesti. 

Työnohjauksesta voi hyötyä työuran eri vaiheissa. Tavoitteena voi olla esimerkiksi

  • ammatti-identiteetin ja ammatillisen itsetunnon vahvistaminen

  • oman työhyvinvoinnin ja tuottavuuden lisääminen

  • oman työn henkilökohtaisten kuormitustekijöiden tunnistaminen ja kuormitusta vähentävien strategioiden luominen

  • johtamiseen ja esimiestyöhön liittyvien ilmiöiden jäsentäminen sekä omien näkökulmien avartaminen

  • omien arvojen, tavoitteiden ja työhön liittyvien tunteiden käsitteleminen

  • itsetuntemuksen lisääminen johtajana, esimiehenä tai asiantuntijana.

 
stock-photo-cropped-image-of-two-people-s-hands-at-a-table-with-coffees-and-pastry-snacks-one-person-picking-381828262.jpg

Charred Corn Salad with Creamy Lime Dressing
 

Työyhteisösovittelu

Työyhteisöissä on monenlaisia klikkejä, toimimattomia ihmissuhteita ja vuorovaikutusongelmia, jotka voivat eskaloitua konflikteiksi ja kokemuksiksi häirinnästä. Ne heikentävät työilmapiiriä, vähentävät työajan käyttämistä työntekoon ja aiheuttavat vaihtuvuutta henkilöstössä. Kaikella tällä on inhimillinen ja euromääräinenkin hintalappu. Työnantajalla on työsuojelullinen vastuu ja muutoinkin intressi huolehtia työyhteisön mahdollisimman hyvästä toimivuudesta. Työyhteisösovittelu on työnantajalle toimiva ja tehokas työväline.

Työyhteisösovittelu on konfliktinhallinta ja -ratkaisumenetelmä, jossa puolueeton henkilö auttaa konfliktin osapuolia löytämään heitä tyydyttävän ratkaisun. Konflikti muuttuu oppimistilanteeksi, kun puhumattomuus muutetaan avoimeksi vuorovaikutukseksi. Sovittelussa osapuolet ottavan vastuun konfliktin ratkaisemisesta.

Konflikti ei ratkea analysoimalla. Sovittelussa pyritään selvittämään osapuolten todelliset intressit ja rohkaistaan avoimuuteen myös tarpeiden ja tunteiden käsittelyssä. Ymmärrys lisääntyy, vuorovaikutus tervehtyy eikä mielipaha enää haittaa ihmisten välistä yhteistyötä.

Sovittelun tavoitteena on päästä sopimukseen, jonka kaikki sovitteluun osallistuvat allekirjoittavat. Todennäköisyys sovinnon saavuttamiselle on korkea, vaikka osapuolet aluksi suhtautuisivat siihen epäillen. Prosessi on oppimiskokemus sen lopputuloksesta riippumatta.

Työnantaja päättää työyhteisösovittelun käynnistämisestä, ja työnantaja voi velvoittaa työntekijät osallistumaan sovitteluun.

Mikäli työyhteisösovittelulla ei saavuteta toivottua ratkaisua, voi työnantajalla olla tarve ja velvollisuus ryhtyä muihin toimenpiteisiin työyhteisön jäsenten työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden varmistamiseksi.

Salla Pyymäki on työoikeuteen erikoistunut lakimies. Hän osaa konsultaatiossaan huomioida työnantajan työsuojelullisen vastuun ja arvioida yhdessä työnantajan kanssa, milloin työyhteisösovittelu on tarkoituksenmukaista käynnistää, keitä sen piiriin on hyvä ottaa  ja miten se on dokumentoitava.


 

"
Ihminen tarvitsee toisen ihmisen ymmärtääkseen itseään.

/  Bahtin  /